Tule mukaan piirtämään elävää mallia! Kurssi kokoontuu kuusi kertaa keskiviikkoisin klo 18-20. Neljä ensimmäistä kertaa piirretään nopeita 1-3 min luonnoksia. Piirustuskerroilla on omat teemansa, josta voi ammentaa inspiraatiota. Kahdella viimeisellä kerralla on yksi pidempi asento. Tämän voit toteuttaa vaikka maalaten tai hiilellä!
Varsinaista opetusta ei ole. Tunneilla ammattimallit.
http://www.espooart.fi/espoo-artin-croquis-illat/
Tule mukaan lämminhenkiseen Visuaali-ryhmään, jossa kokoonnutaan kerran kuussa perjantaisin jakamaan, katsomaan ja keskustelemaan taiteesta. Ensimmäinen kerta on pe 26.9. klo 15–18.
Ideana on, että jokainen voi tuoda mukanaan 1–3 teosta yhteisesti arvioitavaksi. Työt käydään läpi yksi taiteilija kerrallaan: jokainen osallistuja kertoo ajatuksensa, ja näin syntyy monipuolinen ja hedelmällinen keskustelu. Mukana on sekä kokeneita että aloittelevia taiteentekijöitä – ja juuri se tekee palautteesta niin rikasta ja avartavaa.
Palautteen periaatteena on kannustavuus ja kehittävyys: huomataan vahvuudet, mutta pohditaan myös, mitä voisi viedä eteenpäin.
Voit osallistua myös ilman omia teoksia – pelkkä katselu, kuuntelu ja keskustelu antaa paljon uusia näkökulmia ja inspiraatiota.
Kokoontumisajat ilmoitetaan sähköpostitse ja nettisivuilla.
Tule mukaan jakamaan ajatuksia ja kokemuksia – yhdessä keskustellen taiteesta saa paljon enemmän irti kuin yksin!